♫musicjinni

UPI 60 -juhlavuoden avausseminaari: UPI ja maailman muutos

video thumbnail
UPI 60 -juhlavuoden avausseminaari: UPI ja maailman muutos – Keskustelu Suomen roolista ja tulevaisuudesta

Tiistaina 1. kesäkuuta 2021 klo 16.00–17.30

Vuonna 2021 Ulkopoliittinen instituutti juhlistaa kahta merkkivuotta: instituutin 60-vuotista olemassaoloa ja 15-vuotista taivalta eduskunnan yhteydessä. UPI perustettiin vuonna 1961 tuomaan ja tulkitsemaan suomalaisille tietoa maailmanpolitiikasta. UPI toimi yksityisen säätiön ylläpitämänä tutkimuslaitoksena vuoteen 2006, jolloin eduskunta 1.6. juhlaistunnossaan vahvisti instituutin sen nykyisessä muodossa eduskunnan yhteydessä toimivaksi riippumattomaksi tutkimuslaitokseksi. Kulunut vuosi on korostanut ulkopolitiikan tutkimuksen merkitystä koronaviruspandemian paljastettua ennennäkemättömällä tavalla kansainvälisen keskinäisriippuvaisen järjestelmän haavoittuvuuksia. Tilaisuudessa tarkastellaan Suomen roolia muuttuvien geopoliittisten voimasuhteiden maailmassa ja pohditaan ulkopolitiikan tutkimuksen merkitystä Suomen edellytyksille ottaa vastaan globalisaation tuomia haasteita. Tällä hetkellä on nähtävissä useita kehityskulkuja, jotka saattavat heijastua Suomeen merkittävällä tavalla ja joista meidän on ensiarvoisen tärkeää pystyä tuottamaan analysoitua tietoa päätöksenteon tueksi ja julkisen keskustelun taustoittamiseksi. Tässä tehtävässä Ulkopoliittinen instituutti haluaa olla keskeisessä roolissa nyt ja tulevaisuudessa.

Ohjelma
Avauspuheenvuoro
Kai Sauer, alivaltiosihteeri, ulkoministeriö; UPIn hallituksen puheenjohtaja

UPIn perustamiseen johtaneet kehityskaaret
Paavo Lipponen, entinen pääministeri

Suomi maailmanpolitiikan myllerryksissä
Mika Aaltola, johtaja, UPI

Miten valmistautua tulevaisuuteen?
Sinikukka Saari, vanhempi tutkija, UPI

Paneelikeskustelu – Tulevaisuuden tiedon tuottajat pohtivat:
Suomi maailmassa 2030-luvulla

Mariette Hägglund, tutkija, UPI
Veera Laine, tutkija, UPI
Katariina Mustasilta, tutkijatohtori, UPI
Matti Pesu, vanhempi tutkija, UPI

Moderaattori: Maria Annala, tutkimusviestintäpäällikkö, UPI

Päätössanat
Mika Aaltola

★ Tilaa: https://www.youtube.com/c/FIIA_fi?sub_confirmation=1
★ Jaa: https://youtu.be/LtvtSD6PD5Y
★ Twitter: https://twitter.com/fiia_fi
★ Facebook: https://www.facebook.com/upifiia
★ LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/finnish-institute-of-international-affairs

Ulkopoliittinen instituutti on riippumaton tutkimuslaitos, joka tuottaa korkeatasoista ja ajankohtaista tutkimusta kansainvälisistä suhteista ja EU-asioista poliittisen päätöksenteon ja avoimen keskustelun tukemiseksi niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Instituutti julkaisee myös Ulkopolitiikka-lehteä. Julkaistavat näkemykset ovat asiantuntijoiden omia. Lue lisää: https://www.fiia.fi/

Trimming a Dry Aged Brisket #shorts

How To Give a Cat a Pill | Chewtorials

Get inspired to become an MUA doctor!

Şehirdeki #favorikahvecim I Philips LatteGo 5400 Serisi ile Kendi Evinin Baristası Ol!

Cadbury ChocoBakes Cake l Parents

What is the best way to preserve food?

Live your passion. Follow your dream.

The culture at Elixirr

Prayer Instrumental Music with Scriptures & Nature | 24/7 DappyTKeys Piano Worship

Chillhop Radio - jazzy & lofi hip hop beats 🐾

What Happens If You Never Take Your Contacts Out?

31 Most Googled Facts Ever

How to Name and Remove Sensors

NBA "WestWall" MOMENTS

All About Van Cleef & Arpels' Alhambra: Rebag's Jewelry 101 Guide

25+ Riddles Even Had My Smartest Professor Stumped

That's Why Airplane Seats Face the Wrong Way

Silverfort/Egan Full Case Study

5 Meal Prep Recipes For Weight Loss In 2019 - Healthy New Year's Resolutions

Better Saffron Than Sorry

Helping small businesses find a way

Can you REALLY turn gummy candy into fluffy marshmallows?

Finishing the "Weekend Bathroom Renovation "| Part 2 Modern Builds

That's Why Piggy Banks Are Pigs

Monster Truck Robbery Chaos at the Park - Kids Adventure Cartoons

Why The Batman Is NOT What You Expect

31 Riddles Will Teach Your Brain to Resist Any Stress

BREAKING: Israel-Hamas PRISONER Deal BREAKTHROUGH, Turkey CUTS TIES Amid TENSIONS

4 Healthy Make-Ahead Breakfast Recipes | Healthy Breakfast Ideas

10 DIY Lip Balm Recipes Out Of Candy

Disclaimer DMCA