♫musicjinni

Mies ryösti ruokakaupan kassasta joitain satoja euroja veistä käyttäen

video thumbnail
Rikos tapahtui Espoon Vallikalliossa viime marraskuussa. Kasvomaskiin sonnustautunut mies oli kävellyt sisälle liikkeeseen ja siirtynyt kassalle. Hän oli jo liikkeeseen saapuessaan herättänyt henkilökunnan huomion, jolloin niin sanottuja juoksukaljoja epäillyt henkilökunnan edustaja oli tullut kassalla olleen myyjän tueksi.

Edellisen asiakkaan saatua asioitua mies oli kuitenkin asettanut muutaman vitamiinivesipullon kassahihnalle.

– Kun [myyjä] oli sanonut ostosten summan ja kysynyt tuleeko muuta, tekijä oli ottanut veitsen esiin ja sanoi että rahat, henkilökunnan edustaja kuvaili oikeudelle.

Oikeus katsoi, että myyntitiskin toisella puolella olleet kaksi henkilökunnan edustajaa olivat pyrkineet pakoon, mutta mies oli tehnyt aikeet tyhjäksi syöksähtämällä pidemmälle kassalinjan ylitse. Näin henkilökunnalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin avata kassalipas. Oikeus luonnehti tilannetta ”huomattavan vaaralliseksi” ja henkilökunnan näkökulmasta hyvin pelottavaksi.

Kassan auettua mies kahmi sieltä seteleitä ja juoksi paikalta. Hän sai mukaansa 340 euroa. Summa jäi kateisiin.

Miehen käyttämä takki löydettiin tekopaikan läheisyydestä. Myöhemmin miehen asunnosta löytyi muita ryöstäjän asuun sopineita vaatteita. Oikeus myös arvioi, että videolle tallentunut tekijä näytti syytetyltä.

Mies tuomittiin törkeästä ryöstöstä 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Miehen aiempi rikostuomio vaikutti tuomioon alentavasti.

MTV Uutiset ei julkaise rikoksesta tuomitun nimeä ehdottomasta vankeusrangaistuksesta huolimatta tuomion vain hieman kahden vuoden ylittävän pituuden ja rikoksen vähäisemmän yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.

Mies määrättiin maksamaan kahdelle kaupan henkilökunnan edustajalle kummallekin 1500 euron edestä kärsimyskorvauksia.

Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä mies on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.

Lue lisää rikosuutisia täältä:
https://www.mtvuutiset.fi/aihe/rikos/2309208?utm_source=youtube&utm_medium=video&utm_campaign=mtvuutiset

Tilaa MTV Uutisten Youtube-kanava! 🙏

Uutisia suorana aamusta iltaan:
👉 https://www.mtv.fi/uutiset

Seuraa MTV Uutisia myös muissa somekanavissa: 🔻
Facebook: https://www.facebook.com/mtv3uutiset/
Instagram: https://www.instagram.com/mtvuutiset
Twitter: https://twitter.com/MTVUutiset

Kaupat ovat joutuneet piilottamaan ja siirtämään alkoholijuomia lukkojen taakse 😧❌

Suomalaisnainen työnsi 60-vuotiaan miehen metron eteen – syytetään murhan yrityksestä

Euroviisujen turvallisuustilanne

Jennin tytär teki itsemurhan 17-vuotiaana – luisui huumepiireihin I MTV Uutiset

"Kuulin heidän nauravan, kun he pahoinpitelivät minua"

Poliisi rikkoi ikkunat ja potki tuulilasia - huumekuskin pako tallentui poliisiauton kameraan

Tällaisia teräaseita poliisi on takavarikoinut nuorisolta

Mihin Antti Hanhivaara katosi 15 vuotta sitten? I MTV Uutiset

Räppäri William saapui oikeuteen ja kiihtyi toimittajille: "Etkö ymmärrä suomen kieltä..."

Korson paloittelumurha täynnä raakoja tekoja I Rikospaikka

6-vuotias Veeti sairastaa parantumatonta syöpää

MTV:n tiedot: Kirvesmurhaaja heitti kuumaa vesiöljyseosta jengipomo Milan Jaffin päälle vankilassa

Mies ryösti ruokakaupan kassasta joitain satoja euroja veistä käyttäen

Aleksanteri Kivimäki on tuomittu syylliseksi Vastaamo-jutussa

Vladimir Putin nöyryytti ulkomaantiedustelun johtajaa I MTV Uutiset

MTV Uutiset Live – Suomen ensimmäinen jatkuva uutiskanava | MTV Live | MTV3

Näin poliisi pääsi rikollisjengi Mantaqan jäljille I MTV Rikos

🔴 Venäjä on hyökännyt Ukrainaan I MTV Uutiset seuraa Ukrainan tilannetta hetki hetkeltä

Auto törmäsi Presidentinlinnan viereiseen päävartioon Helsingissä – katso kuvat

Kulosaaren sieppaus: 9-vuotias poika pääsi itse pakenemaan

Hauskimmat uutismokat vuosien varrelta! 😆😅

Vantaan sellimurhan uhri pelkäsi mennä vankilaan – äiti kokee tuskaa poikansa viimeisistä päivistä

Turvakengät paljastivat lopulta Pasi Aaltosen tappajan I Rikospaikka 🔎

Ukrainassa haavoittunut suomalaistaistelija MTV:lle: "Todella raskasta ja raakaa touhua"

Näin insuliinilla murhannut hoitaja jäi kiinni ı Rikospaikka

Tällaista on järjestäytynyt rikollisuus suomalaisten suosimalla Aurinkorannikolla I Rikospaikka

Eveliina ei koskaan saapunut tanssitunnilta kotiin – isä löysi tyttärensä tapettuna ojasta

Ambulanssien yö levottomassa Tukholman lähiössä I Rikospaikka

Nuori mies pakotettiin ampumaan oma veljensä julmassa soramonttumurhassa I Rikospaikka

Laajasalon murha: Partio kohtasi uhrin asunnossa järkyttävän näyn

Disclaimer DMCA